Sisustus10.02.2015

Ekologista muotoilua Koskisen sahatavarasta

Beamlight-valaisin valmistui kakkoslaatuisesta sahatavarasta

Beamlight-valaisin valmistui kakkoslaatuisesta sahatavarasta.

Lahtelainen muotoilun opiskelija Sirja Salokanta osallistui kansainväliseen Green Furniture Sweden -kilpailuun Beamlight-valaisimella, joka valmistui Koskisen sahan hukkapätkistä.

Lahden muotoiluinstituutissa kalustemuotoilua neljättä vuotta opiskeleva Sirja Salokanta sai strategisen muotoilun kurssilla tehtäväkseen valaisimen suunnittelun.

- Luonto on ollut aina minulle tärkeä osa elämää ja toiminut inspiraation lähteenä. Siksi ympäristöystävällisen tuotteen suunnitteleminen tuntui luontevalta, kuvailee Salokanta suunnitteluprosessin alkumetrejä.

Ekologisuuden pohjana oli myös Green Furniture Sweden -kilpailu, johon Sirja osallistui valaisimellaan. Kilpailun vaatimuksena oli, että tuote on materiaaleiltaan ja lähteiltään ekologinen. Myös tuotteen materiaalin hyödyntämisen tehokkuus otettiin huomioon. Osana inspiraatiota toimi myös Australian Canberrassa sijaitsevan HotelHotel-viihdekeskuksen aula, jossa on käytetty paljon puuta.

- Ollessani Australiassa vaihdossa näin kyseisen hotellin aulan. Puun, valon ja varjon leikki jäivät elävästi mieleeni. Valaisimellani halusin luoda samanlaista vaikutelmaa, kertoo Salokanta.

Yhteistyökumppani löytyi Koskisesta

Salokanta halusi käyttää valaisimen materiaalina puuta ja ennen kaikkea kierrätettyä puuta, sillä monet Green Furniture Sweden –kilpailussa menestyneet työt on valmistettu tehtaiden hukkamateriaaleista.

Koskisen valikoitui yhteistyökumppaniksi, kun Salokanta otti yhteyttä Koskisen sahatavaran myyntipäällikköön Ari Elovaaraan. Hän tarjosi materiaaliksi kakkoslaatuisen sahatavaran hukkapaloja, jotka muuten menisivät suoraan energiajätteeksi.

- Koskisella otettiin minut hyvin vastaan, kysymyksiini vastattiin ja minua kannustettiin eteenpäin projektissani, kertoo Salokanta yhteistyöstään Koskisen kanssa.

Täysin kierrätettävissä oleva valaisin

Salokanta valitsi materiaaliksi pohjoismaisen, kakkoslaatuisen sahatavaran, mutta periaatteessa Beamlight-valaisimen voi valmistaa mistä tahansa puusta. Tuotteen valmistamisessa sahatavaran lisäksi on käytetty led-valaisimia ja metallilankaa. Kaikki osat ovat helposti irrotettavissa ja kierrätettävissä.

- Suunnitelmassani puu on käsittelemätöntä, jotta puun eläminen, vanheneminen ja harmaantuminen tuovat valaisimelle tarinaa ja persoonallisuutta. Lisäksi käsittelemätön puu vähentää ympäristöä kuormittavien myrkkyjen määrää niin tuotanto- kuin loppuhävitysvaiheessa, kertoo Salokanta valinnoistaan.

Tuotteen suunnittelussa haasteena oli, miten valmistaa ekologinen tuote tehokkaasti ja voittoa tuottavasti. Salokannan suunnittelema valaisinmallisto ei vaadikaan suuria investointeja materiaalivalintansa ja sen tehokkaan hyödyntämisen ansiosta. Lisäksi tuotteen pakkaus- ja kuljetuskustannukset on suunniteltu pieniksi ja ympäristöä säästäviksi.

Puun, valon ja varjon leikki

Puun, valon ja varjon leikki.