Rakentaminen01.03.2019

Mansikkala on myös rakentajille ainutlaatuinen urakka

Mansikkalan puukoulukeskuksen rakennustyömaalla edetään suunnitelmien mukaan.

Mansikkalan puukoulukeskuksen rakennustyömaalla edetään suunnitelmien mukaan.

Mansikkalan koulukeskuksen työmaalla on viime viikkoina tapahtunut paljon. Kantavien ulkoseinien ja liimapuurunkojen muodostaman rakenteen asennus on edennyt suunnitelmien mukaan. Tämä rakenne on juuri se, joka mahdollistaa Mansikkalan oivallisesti muuntojoustavat tilat.  

Asennus tehdään kokonaan säältä suojassa, jotta varmistetaan rakenteiden kuivana pysyminen. “Puurakentamisessa tämä on tärkeää hyvän laadun varmistamiseksi”, asennuspäällikkö Sami Siilimäki Koskiselta kertoo. 

Siilimäen mukaan asennus on Koskisen näkökulmasta hyvin yksinkertainen ja helppo toteuttaa. “Samat detaljit toistuvat eri työvaiheissa. Elementeissä, kuten pilareissa ja palkeissa on massiivisia liitostyyppejä vähän ja verrattuna moneen muuhun suunnitelmaan liitokset ovat yksinkertaisia toteuttaa”, Siilimäki täsmentää. 

“Lopputuloksena syntyy asiakkaalle tila, jota on vaivatonta muunnella. Kantavia ja jäykistäviä rakenteita on muunneltavuuden takia mahdollisimman vähän - mutta riittävästi”, Siilimäki sanoo.  

Rakennustyyli muokkaa työtapoja 

Asentavan ryhmän vetäjä, vastaava mestari Mika Vartiainen Kymenlaakson Rakennus Oy:stä on ollut vaikuttunut siitä, miten pitkälle rakenneyksityiskohdat ja asennustyön tarkkuutta lisäävät tekijät on hankkeessa viety. Tässä mielessä Mansikkalan hanke eroaa muun muassa perinteisestä betonirakentamisesta. “Tässä on tavallaan uudenlainen työskentelytapa. Esimerkiksi ruuvijaot, ruuvien koot ja määrät on määritelty hyvin tarkkaan. Kyllä varmaan sellainen detaljiikan lukutaito ja sisäistäminen on parantunut niin itsellä kuin asennusporukalla”, Vartiainen toteaa. 

Vartiaisen mukaan samassa mittakaavassa ei ole tullut vastaavanlaisia hankkeita, joten Mansikkala on upea kokemus myös rakentajille. “Julkisivun rautavithrillikäsittely on pistänyt silmään, se on aivan valmista tavaraa pieniä nurkkadetaljeja lukuun ottamatta, valmiusaste on sen osalta parempi kuin muissa kohteissa. Ja jää sellaista pientä nyhräämistä pois.”

Mansikkalan puukoulun rakentamisessa käytetään liimapuupalkkeja.

Mansikkalan puukoulun rakentamisessa käytetään liimapuupalkkeja.

Haastava ja mielenkiintoinen kohde 

Projektimyyntipäällikkö Tomi Koskenniemi Versowoodilta sanoo kohteen olevan erittäin mielenkiintoinen. “Tietyssä mielessä se on myös haastava. On paljon huomioitavia seikkoja, paljon kappaleita ja paljon erilaisia osia. On toimittava lohkoittain, kun täytyy olla tietty järjestys, miten saadaan toimitettua tavarat oikeaan aikaan.”  

“Tavallaan olemme olleet tekemässä vastaavia kohteita, mutta emme koskaan näin isossa mittakaavassa”, Koskenniemi sanoo. Mansikkala tuo uutta myös Versowoodillekin. “Uskoisin, että tämänkaltainen julkinen rakentaminen lisääntyy ja toimijatkin uskaltavat lähteä hankkeisiin, kun tiedetään, että systeemit on hiottu ja homma onnistuu”, Koskenniemi toteaa. 

Mansikkalan koulukeskuksen rakentamisessa eri toimijoiden välinen kommunikaatio on avainasemassa. Kymenlaakson Rakennus Oy:n Vartiainen kertoo olevansa useita kertoja viikossa yhteydessä Koskiseen. “Vähintään puhelimitse tai sähköpostilla, välillä näemme pari kertaa viikon aikana. Yhteistyö toimii hyvin, jos on ollut jotain, se on selvitetty heti. Kauhtilan Jonnalle ja Siilimäen Samille siitä iso kiitos.”