Rakentaminen11.10.2011

Koskisen tuo markkinoille ekologisen terassilaudan ja palon kestävän puutavaran

Koskisen tuo markkinoille ekologisesti käsitellyn terassilaudan.

Koskisen tuo markkinoille ekologisesti käsitellyn terassilaudan.

Tuotteidensa ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen satsaava Koskisen aloittaa biologisesti suojakäsitellyn puutavaran valmistuksen. Syksyn uutuustuotteisiin lukeutuu myös palonkestävä puutavara, joka on herättänyt mielenkiintoa jo ennen lanseerausta.

Koskisen saha- tai höylätavara on jatkossa saatavissa puhtaasti luontaisella, vesipohjaisella suoja-aineella käsiteltynä. Aine ei sisällä raskasmetalleja, eikä se ole syövyttävä.

- Viime keväinen käsiteltyjen terassilautojen koemarkkinointi meni niin hyvin, että päätimme ottaa biologisesti käsitellyn puutavaran osaksi tuotevalikoimaamme. Tuotteen myynti käynnistyy toden teolla loppu vuodesta, kun saamme tarvittavat myynnin tukimateriaalit valmiiksi. Lähdemme liikkeelle kotimarkkinoilta, josta saamme kerättyä tarpeellisia käyttäjäkokemuksia. Tarkoituksemme on kuitenkin viedä tuotetta ripeällä aikataululla myös ulkomaille, Koskisen Oy:n kehitysjohtaja Kari Koskinen sanoo.

Ekologinen käsittelytapa

Hometta, lahoamista, sinistymistä ja hyönteisiä torjuvalla suoja-aineella on ympäristöluokitellut biosiidit sekä vähäpäästöisyydestä kertova terveystodistus M1.

Viennin kannalta on tärkeää, että puun torjuntakäsittelyssä on mukana myös termiittisuojaus, joka on tarpeellinen etenkin tropiikin maissa.

- Meillä on vahva usko biologisesti käsiteltyyn puutavaraan. Kyseessä on ekologinen ja kestävä käsittelytapa, joka tuo selkeitä etuja käyttäjille, Kari Koskinen vakuuttaa.

Myös puun hävittäminen on ympäristöystävällistä, sillä toisin kuin ongelmajätteeksi muodostuvan kestopuun, biologisesti käsitellyn puutavaran voi hävittää polttamalla.

Koskisen syksyn uutuustuotteisiin lukeutuu myös palosuojattu puutavara, jolla saavutetaan paloluokka B, S1, d0.

- Kyseessä on tekninen tuote, jota voi käyttää esimerkiksi puukerrostalojen tai julkisten rakennusten ulkoverhoilussa, kattoristikoissa tai puurakentamisessa ylipäätään, Kari Koskinen ideoi.


Kehitysjohtaja Kari Koskisen mukaan Koskisen saha- ja höylätavaraa saa jatkossa luontaisella suoja-aineella käsiteltynä.

Kehitysjohtaja Kari Koskisen mukaan Koskisen saha- ja höylätavaraa saa jatkossa luontaisella suoja-aineella käsiteltynä.