Puunjalostus16.10.2015

Niin hyvää kotimaisesta puusta

Suomalaiset puutuotteet ovat jo pitkään olleet arvossaan ulkomailla. Nykyään kotimaisuudesta on tullut vahva kilpailuvaltti myös Suomessa, sillä kuluttajat arvostavat valinnoissaan entistä enemmän raaka-aineiden alkuperää ja tuotteiden valmistusmaata.

Isku käyttää kalusteisiinsa jatkossa Koskisen kotimaista lastulevyä

Isku käyttää kalusteisiinsa jatkossa Koskisen kotimaista lastulevyä.

Iskun ja Koskisen väki tekemässä yhteystyösopimusta

Takana Iskun Juha-Matti Lähteenmaa (vas.) Koskisen kotimaan myyntipäällikkö Jari Laine, lastulevyteollisuuden johtaja Markku Lähteenmäki ja Iskun Hannu Olkkonen. Edessä (vas.) Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen ja Koskisen Oy:n toimitusjohtaja Markku Koskinen.

Viime viikolla kotimainen puutuoteteollisuus sai hyviä uutisia, kun Isku Teollisuus ja Koskisen Oy ilmoittivat tehneensä yhteistyösopimuksen, jonka myötä Isku keskittää kalustelevyhankintansa kotimaahan. Jatkossa kaikki Iskun käyttämät kalustelevyt valmistetaan Koskisen lastulevytehtaalla Kärkölässä. Jo aiemmin Isku on käyttänyt osittain lastulevyä, vaneria sekä Hirvensalmella valmistettuja viiluja Koskisen Oy:ltä.  Kotimaisten puutuotteiden lisäksi uutinen on erinomainen myös suomalaiselle työlle.

- Tämä on hyvinkin viiden prosentin tuottavuusloikka, viittaa Koskisen Oy:n toimitusjohtaja Markku Koskinen strategisiin tavoitteisiin ja vakuuttaa, että kumppanuus tuo jatkossa enemmän työtä Suomeen.

Vuosi sitten tehty 4 milj. € investointi lastulevytehtaaseen varmisti lastulevyn valmistuksen säilymisen Suomessa, Koskisella on tällä hetkellä maan ainoa lastulevytehdas.

Kotimaisuus on laadun tae

Suomeen luotu työ ei ole ainoa syy, miksi kuluttaja arvostaa kotimaista puutuotetta. Suomalainen puuraaka-aine tunnetaan ympäri maailmaa tasalaatuisuudestaan ja hyvästä saatavuudestaan, mikä juontuu pitkäaikaisesta panostuksesta metsänhoitoon. Lisäksi Suomessa valmistettu tuote koetaan yhä tänä päivänäkin laadukkaaksi.

- Kotimaisen lastulevyn vahvuuksia logististen etujen lisäksi ovat, puhdas raaka-aine, hyvä ja tasainen laatu, asiakaslähtöinen tuotekehitys sekä päivittäisen asioinnin helppous, kertoo levyteollisuuden kotimaan myyntipäällikkö Jari Laine.

Tämän ovat huomanneet myös monet asiakasyritykset, jotka ovat aiemmin ostaneet tuontilevyä, mutta palanneet kotimaisen lastulevyn käyttäjiksi. Keskittäminen kotimaisiin tuotteisiin on erityisen tärkeää työllisyyden kannalta. Myös Koskisen Oy suosii kotimaisia kumppaneita omissa hankinnoissaan.