Oma koti23.05.2011

KOKO talosta tuli toiveiden mukainen

Tapio Anttilan oman Koko Talon olohuoneen sisustuksessa on värien kontrasteja.

Tapio Anttilan oman Koko Talon olohuoneen sisustuksessa on värien kontrasteja.

Sisustusarkkitehti Tapio Anttilan KOKO talo valmistui huhtikuun alussa. Modernista, avarasta ja vaaleasävyisestä kodista tuli tismalleen omistajiensa näköinen – juuri sellainen kuin pitikin.

KOKO talo valmistui nopeasti, sillä rakennusprojekti kesti kaiken kaikkiaan vain puolisen vuotta. Tapio Anttilan mukaan talon yksikertainen rakenne ja väliseinien vähyys pitivät huolen siitä, että aikataulusta ei lipsuttu. Budjetti sen sijaan ylittyi jonkin verran, mutta sen isäntä sanoo johtuneen lähinnä suunniteltua kalliimmista sisustusratkaisuista.

- Lisäksi muutama juttu, kuten rännit ja vesikourut, olivat unohtuneet budjetista kokonaan. Rakentajan antama hinta-arvio urakasta piti sen sijaan kirjaimellisesti paikkansa, joten heidän työnsä oli tarkkaan mitoitettu, Anttila kiittelee.

Tummaa ja vaaleaa

Loft-henkisen KOKO talon sisätilojen ilme on graafisen pelkistetty. Mustavalkoisen keittiön teema jatkuu olohuoneessa, jonka tummaa sohvaa tasapainottavat valkoiset seinäpinnat ja koivuparkettilattia. Koskisen Kokoa-sisustuspaneeleita on hyödynnetty olohuoneen tehosteseinissä ja makuuhuoneessa. Sisäänkäynnissä ja kylpytiloissa on käytetty taloa varten suunniteltua, uutta Koskisen höyläpaneeliprofiilia, josta tulee kenties lähitulevaisuudessa virallinen myyntituote.

Väliseinien vähyys tekee kodista neliöitään suuremman tuntuisen. Tyylikkään ja pelkistetyn kalustuksen ansiosta se näyttää kuin suoraan sisustuslehden sivuilta poimitulta.

Harvan talon voi sanoa olevan isännän käsialaa, mutta Anttiloiden KOKO talossa ilmaisussa ei ole tippakaan liioittelun makua. Tapio Anttilan ja arkkitehti Hannu Tikan yhdessä suunnitteleman KOKO talon kalusteet ja valaisimetkin ovat pitkälti Anttilan itsensä suunnittelemia. 

Suunnittelun lähtökohtana ollut ajatus modernista rintamiestalosta näkyy KOKO talon keskusmuurissa, jonka ympärille alakerran tilat rakentuvat. Ilmalämpöpumpun kannalta tila on ideaali, sillä pumppu ja takka lämmittävät koko talon. Sähkölämmitystä ei tarvitse pitää päällä juuri lainkaan, Anttila iloitsee.

Löylyissä joka ilta

Liekokadun rauhaan kaupungin vilskeestä muuttaneet Anttilat ovat kotiutuneet uuteen kotiinsa erinomaisen hyvin.

- Kaupungissa meillä ei ollut omaa saunaa, mutta nyt olen saunonut joka ilta. Koko saunaosasto on tilankäytöltään ja toiminnallisuudeltaan mielestäni yksi uuden kodin onnistuneimmista ratkaisuista. Hukkaneliöitä ei ole käytännössä lainkaan ja tilasta tuli silti mukavan avara ja valoisa. Viime metreillä hankkimamme kevyttakan äärelle rakentui viihtyisä vilvoittelutila ja takapihan kuistikin on vain parin askeleen päässä löylyhuoneesta, Anttila kertoo.


 KOKO talon yläkerta on avara ja valoisa.

KOKO talon yläkerta on avara ja valoisa.