Oma koti20.08.2015

Herralan Peukalopotti mullisti talomarkkinat

Peukalopotti oli 80-luvun suosituin talomalli

Peukalopotti oli 80-luvun suosituin talomalli Suomessa

Ensimmäinen Herrala-talo pystytettiin Hämeeseen elokuussa 1975: talomalli oli Peukalopotti, josta tuli sittemmin 80-luvun suosituin talomalli Suomessa. Suosituimpina vuosinaan Peukalopottia vietiin myös Saksaan, jossa niihin voi edelleen törmätä. Malli sai lempinimekseen käkikellomalli talon jyrkän kattomuodon ansiosta. 

Peukalopotti oli 1,5-kerroksinen täyselementtitalo, johon myös kattoelementit toimitettiin tehdasvalmisteisina. Tämä mahdollisti nopean rakentamisen ja talo saatiinkin vajaassa viikossa sisätöitä vaille valmiiksi.  

Peukalopotin erikoisuutena oli välipohjan aaltopalkisto, joka mahdollisti alakerran rakentamisen ilman kantavia väliseiniä. Ainoastaan talomallin leveys ja kattokaltevuus oli aina vakio.  

Herralan työntekijä Jouko Heinämaa päätyi onnellisten sattumusten kautta rakentamaan ensimmäisen Peukalopotin vuonna 1975.

- Meillä oli jo toinen talo tilauksessa, mutta silloisen johtajan kanssa tuli puhetta Peukalopotista ja kiinnostuimme vaimoni kanssa siitä, Heinämaa muistelee.

- Peukalopotti herätti mallina suurta ihmetystä. Se oli mallina niin erilainen kuin muut markkinoilla olleet talot.

Peukalopotti lapsiperheen kodiksi 

Heinämaa vaimoineen ja lapsineen asui ensimmäisessä Peukalopotissa vuosina 1976-2012.

- Meillä oli jo rakennushetkellä yksi lapsi perheessä ja toinen tuloillaan, eli kaipasimme omaa taloa, Heinämaa sanoo.

Heinämaiden tuttavapiirissä oli paljon oman kodin rakentaneita, joten rakentaminen tuntui heistäkin luontevalta.

- Peukalopotti tuli meille asennettuna, vain vesikatto puuttui, Heinämaa kertoo.

- Sisustusta ja lämmitysjärjestelmää uusittiin vuosien varrella, mutta itse talo pysyi erinomaisessa kunnossa.

Heinämaat viihtyivät hyvin Peukalopotissa, mutta rakkaasta kodista luopuminen tuli ajankohtaiseksi, kun he alkoivat kaivata lähemmäksi kunnan palveluita. Nykyään Heinämaat asuvat rivitalossa ja viettävät ahkerasti aikaa mökillään. 

Herrala elokuussa 40 vuotta 

Elokuussa 2015 Herrala juhlii 40-vuotista taivaltaan talotehtaana. Tarkalleen ottaen 20.8.2015 tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta ensimmäisen Herrala talon pystytyksestä. Näihin vuosiin on mahtunut 14 000 taloa ja 14 000 erilaista elämäntarinaa. 

Kestosuosikki Peukalopotti löytyy edelleen Herralan talomallistosta, mutta sitä on muokattu paremmin vastaamaan nykyrakentajan vaatimuksia. Se on saanut rinnalleen komean juhlamalliston, jonka yli 30 talomallista jokainen perhe voi löytää itselleen elämänsä talon.