Metsä21.12.2015

Joulukuusi omasta metsästä

Moni meistä suomalaisista hakee joulukuusensa omasta tai suvun metsästä. Sopivaa joulukuusta katsellaan pitkin syksyä metsäretkillä ja joulun lähestyessä suunnataan usein koko perheen voimin saha olkapäällä metsään. Takaisin tullessa olalla keikkuukin pihkantuoksuinen kuusi. Suomen maapinta-alasta 75 % on metsää, siellä mahtuu kasvamaan kuusi poikineen.

Suomen historiassa metsä on ollut elinehto monille sukupolville ja se on tuonut perheelle toimeentulon tukkipuun, ravinnon ja suojan antajana. Nykyäänkin perhemetsien osuus Suomen metsäpinta-alasta on 53 %, loput omistaa valtio ja yritykset. Ei siis ihme että suomalaiset sanovat metsäänsä vihreäksi kullaksi. Koskitukin hankinta-alueella lähes kaikki metsät ovat yksityisten omistuksessa ja yli 90 % puusta hankitaan meille perhemetsistä. 

Joulukuusi omasta metsästä

Koskitukin Sauli Olkkonen haki joulukuusen omasta metsästä.

Jos Suomen kaikki 5,5 miljoonaa asukasta sijoitettaisiin tasaisesti Suomen metsiin, niin yhdelle neliökilometrille (1000 * 1000 m) asettuisi tilavasti 16 suomalaista. Laskennallisesti jokaisella suomalaisella olisi käytettävissään 250 * 250 m kokoinen metsä. Tältä alalta kelpaa katsella sopivaa joulukuusta ja löytyy tilaa rauhoittua arjen kiireistä. Toki täytyy muistaa, että joulukuusen ottaminen metsästä ei kuulu Suomessa jokamiehenoikeuksiin, kuten sienten ja marjojen poiminta sekä vapaa metsässä liikkuminen.

Metsäntutkimuslaitos, 2014: Suomi ja sen metsät pähkinänkuoressa

Suomalainen metsänhoito on maailman kärkeä

Suomalaiset hoitavat metsiään hyvin ja hartaudella. Hyvinhoidettu metsä kasvaa lähes silmissä ja on kaunis katsella. Lisäksi siellä on myös tilaa eläimille. Suomen metsien vuotuinen kasvu on 104 milj. m3, josta hakkuilla korjataan 65 milj. m3 tukki-, kuitu- ja energiapuuta. Suurimmat puunkäyttäjät ovat puutuoteollisuus 26 milj. kuution sekä massa- ja paperiteollisuus 38 milj. kuution vuotuisella käytöllään.

forest.fi, Suomen vuotuinen puuvirta

1970-luvulta lähtien Suomen puusto on kasvanut enemmän kuin metsästä on korjattu pois puuta. Metsämme lihovat siis joka vuosi, lisätietoa aiheesta Suomen Metsäyhdistys ry:n sivuilta.

Kasvaessaan metsä sitoo hiilidioksiidia, tehokas metsänhoito ja metsien uudistus edesauttavat kasvua ja näin lisäävät osaltaan maailmaan niin tarpeellista hiilinielua.

Herkälle tuulelle heittäytyessään suomalaiset nimittävät metsäänsä kirkoksi. Joulun aikana on hyvä poiketa lähimetsän ”joulukirkkoon” katselemaan jylhien kuusien kurottelua kohti tähtitaivasta.