Metsä15.04.2010

Energiapuun voi muuttaa kahisevaksi

Risut ja oksat ovat hyviä energianlähteitä

Risut ja oksat ovat hyviä energianlähteitä

Risukkoja, runkoja, kantoja ja oksia… Paljon puuainesta, joka niin helposti mielletään hyödyttömäksi. Energiapuunkorjuuta ei kannata kuitenkaan väheksyä, sillä sen lisäksi että se tehostaa metsän hoitoa, se muuttaa risukot lämmöksi ja sähköksi. Monesti myös metsänomistaja saa tuntuvan korvauksen myydystä raaka-aineesta.

Energiapuun korjuumäärä ja -ala kolminkertaistuu, mikäli kansallisen metsäohjelman tavoitteet vuoteen 2015 toteutuvat. Ohjelman tavoitteena on nostaa energiapuun vuotuinen käyttö 8–12 miljoonan kuutiometriin. Tuolloin lähes puolet uudistushakkuualoista ja huomattava osa nuorten metsien ensiharvennuskohteista olisi energiapuunkorjuun piirissä.

Energiapuuta on kaikki kuiduttavalle tai sahateollisuudelle kelpaamaton puumassa, jota kerätään talteen ainespuuhakkuiden yhteydessä tai varta vasten. Energiapuusta tehdään haketta ja mursketta, jota teolliset ja kunnalliset lämpövoimalaitokset polttavat kattiloissaan. Monissa laitoksissa voidaan samalla tehdä myös sähköä.

- Energiapuu voidaan hakettaa metsässä heti korjaamisen jälkeen ja toimittaa loppukäyttäjille, tai sitten se siirretään välivarastoon odottamaan käsittelyä. Metsässä tai välivarastossa energiapuuta täytyy kuitenkin kuivattaa vähintään yksi kesäkausi. Metsänomistajalle energiahakkuun tilaaminen on vaivatonta, sillä se voidaan tehdä esimerkiksi normaalin harvennushakkuun yhteydessä. Metsän uudistaminen nopeutuu, kun hakkuutähteet korjataan päätehakkuun jälkeen. Metsä saatetaan taas kasvukuntoon ja energiapuusta saatava korvaus kattaa korjuukustannukset, Koskitukin energiapuuesimies Juha Hyvärinen perustelee energiapuunhakkuun etuja.

Hakkuumenetelmä ratkaisee

Energiapuunhakkuussa taimikoista ja nuorista metsistä kerätään karsittuja rankoja ja kokopuuta hakettamiseen. Päätehakkuualoilla suurin hakkuutähdekertymä on kuusikoissa. Männiköiden ja koivikoiden hakkuutähdemäärät ovat usein alle puolet kuusikoiden määrästä, joten niistä harvemmin kerätään hakkuutähteitä. Päätehakkuualoilta voidaan kerätä myös kantoja. Hyviä kohteita ovat sienituhoaluiden sekä tie- ja tonttimaiden hakkuualat.

Juha Hyvärinen kertoo tapauksesta, jossa metsänomistaja tilasi energiapuunkorjuun viiden kilometrin pituiselle metsäautotielle, jonka reunat olivat kasvaneet umpeen kaikenlaista ”roskapuuta”.

- Tien reuna oli täynnä järeää leppää, joka on polttopuuta parhaimmasta päästä. Energiapuun keruun korjuukustannukset ovat korkeita, mutta kun se tehdään oikealla menetelmällä, puun korjuusta saadaan kustannustehokkaampaa. Harvennusmoton ja joukkokäsittelykouran yhdistelmällä pystytään tekemään kuitu- ja energiapuuta yhtä aikaa, samalla menetelmällä. Harvennusmenetelmästä keskustellaan usein metsänomistajan kanssa, jotta korjuujäljestä saadaan mahdollisimman hyvä.

Valtio tukemassa

Juha Hyvärisen mukaan energiapuunkorjuuta tuetaan tällä hetkellä valtion Kemera-tuella niin hyvin, että sen tekeminen on varsin kannattavaa.

- Ylitiheän metsän arvokasvu tyrehtyy, jollei harvennuksia tehdä ajallaan. Varsinkin nuorissa metsissä kertyy hyvin äkkiä kasvutappioita jos metsä pääsee ”riukuuntumaan” Harvennusten tekeminen on tärkeää koko metsän kiertoaika silmällä pitäen, Hyvärinen muistuttaa.