Konserni15.09.2014

Sahalla investoitiin laatuun ja tehokkuuteen

Osmo Oksanen, sahan tuotantopäällikkö

Osmo Oksanen, sahan tuotantopäällikkö.

Kuluneen kesän aikana Järvelän sahalla tehtiin kaksi mittavaa investointia, sahan sivutuoteosasto uusittiin hakkurista hakekuljettimiin saakka ja sahalinjaa ohjaava automaatio päivitettiin nykyaikaiseksi. Molemmat investoinnit parantavat laatua ja lisäävät tuotannon määrää.

Hakkeen laatuarvo nousi huomattavasti

Sahan sivutuoteosastolla uusittiin hakkuri, seula ja kuljettimet. Investoinnin arvo on 1,1 milj. €. Sahan sivutuoteosaston uudistamista oli suunniteltu jo siitä lähtien kun vanhan raamisahan tilalle asennettiin pyörösaha vuonna 1993.
- Aina pitää olla suunnitelmia takataskussa toiminnan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi, tuumaa sahan tuotantopäällikkö Osmo Oksanen pilke silmäkulmassaan.

Vanha sivutuoteosasto, ns. alasaha, oli rakennettu hakettamaan raamisahan pitkää sahausjätettä kun taas uuden laitteiston rumpuhakkuri soveltuu huomattavasti paremmin lyhyelle tasauspätkälle. Uusien laitteiden sijainti sahaushallin ulkopuolella mahdollistaa myös dimensiolajittelun kehittämisen jatkossa. Investoinnin myötä sivutuoteosaston kapasiteetti saatiin nostettua samalle tasolle sahauksen kanssa.
- Lisäksi hakkeen laatuarvo on noussut jo muutaman tuotantoviikon aikana selkeästi ja hakkeen laadussa on jo nyt saavutettu merkittävä parannus, toteaa Oksanen.

Uusi automaatio löytää pienetkin häiriöt

Sahalinjan automaatio uusittiin kokonaisuudessaan. Uuden automaation myötä pienetkin häiriötekijät pysytään yksilöimään paremmin.
- Sahalinjassa riittää kyllä nopeus, mutta käyttöastetta heikentäviä pieniä häiriöitä oli aivan liian paljon. Uuden automaation myötä pystymme analysoimaan pienet alle parin minuutin häiriöt paremmin, mikä edesauttaa tuotannon tehostamista, kertoo Oksanen

Investoinnin suuruus on osin sidottu sahalinjan käyttöasteeseen ja tuotannon kasvuun, näin myös toimittaja pääsee hyötymään hyvin toteutetusta projektista.

Onnistuneet asennukset

Molempien hankkeiden käyntiinlähtö sujui mallikkaasti ja laitteet luonnollisesti koekäytettiin ennen tuotannon käynnistymistä. Itse tuotantopäivän aamuna molemmat lähtivät käyntiin lähes napista painaen.
- Ensimmäisen viikon aikana tuotanto jätätti 1 päivän, mutta toisella viikolla raapaistiin jo yli tuotantobudjetin, iloitsee Oksanen.

Pientä päänvaivaa ja harmia aiheutti uuden hakekuljettimen yllättävän kova vinkuva ääni kuljettimen pyöriessä. Kuitenkin jo kahdessa viikossa melu saatiin hiljenemään väliaikaisella ”vesivoitelulla”, vaikkakin lopullisen ratkaisun etsiminen melun poistamiseksi jatkuu vielä.

Toiminnan tehostamisella lisää kuutioita

Järvelän sahan tuotantomäärät ovat olleet hyvin nousujohteiset viimeisten vuosien aikana. Vuonna 1993 hankitulla pyörösahalinjalla on tähän mennessä sahattu jo yli 4,4 milj. m3 sahatavaraa.

Vuosituotannot, Järvelän saha, Koskisen Oy:

Vuosituotannot, Järvelän saha, Koskisen Oy:

Tuotantomäärien nosto on tehty tehostamalla toimintaa tiiviissä yhteistyössä tuotannon ja kunnossapitohenkilöstön kanssa. Tänä kesänä tehdyt investoinnit parantavat toimintaa entisestään.
- Tehokkuus on parantunut merkittävästi kun työtuntikulutus tuotettua sahatavarakuutiota kohti on saatu pienemmäksi. Lähes samalla henkilöstöllä on toimittu jo vuodesta 2007, jolloin aloitettiin 3-vuoro käynti, kertoo Oksanen.

Hakkeen lastausta Koskisen sahateollisuudessa

Hakkeen lastausta Koskisen sahateollisuudessa.