Konserni17.11.2015

Omistautunut vastuullisuudelle

Koskisen konserni on yli 100-vuotias perheyritys, joka on toiminut koko ikänsä puutuotetoimialalla.  Asioista huolehtiminen pitkällä aikajänteellä kuvastaa mielestämme omistautunutta, vastuullista ajattelua parhaimmillaan.

Koskisen on omistautunut myös vastuullisuudelle

Vastuullinen toiminta on perheyhtiöille hyvin luontevaa. Niin luontevaa, että siitä ei aina ehkä huomata kertoa tarpeeksi laajemmin. Tähän halusimme saada selkeän parannuksen vuoden 2015 aikana.

Syksyn 2014 aikana määrittelimme teemat joiden kautta haluamme kertoa itsestämme ja toiminnastamme vastuullisena työnantajana ja yhteistyökumppanina.  Teemoiksi valikoituivat:

  • Omistautunut perheyritys
  • Reilut kumppanuudet
  • Hyvinvoiva ympäristö
  • Merkityksellinen työ

Näihin teemoihin liittyvä toiminta oli meillä vielä vuosi sitten varsin monessa eri kanavassa, tiedostossa ja pääkopassa. Lukijakunnan lukemisen helpottamiseksi päätimme kerätä teemoihin liittyvän tiedon yhteen paikkaan ja vielä sellaiseen, joka noudattaa vastuullisuusasioihin liittyviä kansainvälisiä standardeja ja mittareita. Itse noudatamme ISO 26000 -vastuullisuusstandardin periaatteita.

Vastuusivustomme on nimeltään: commitment.koskisen.fi

Sivustolla otetaankin kantaa moniin ISO 26000 -standardissa esitettyihin näkökohtiin ja sieltä löytyy paljon asiaa teemojemme osalta. Linkki aukeaa kotisivultamme vastuullisuusosion alta niin suomen- kuin englanninkielisenä. Sivustoa päivitetään sitä mukaa kun teemojen puitteissa jotain uutta tapahtuu. Lisäksi Puun Maailma -lehdessämme tulemme jatkossa teemakohtaisesti kirjoittamaan vastuuteemoihin liittyvistä aiheista. 

Käykääpä syväsukeltamassa sivustolle!

Omistautunut vastuullisuudelle,

Eva Wathén
Director, CSR & Brand