Konserni23.05.2011

Koskisen talous vahvistumassa

Tarja Järvinen, Koskisen talousjohtaja.

Tarja Järvinen, Koskisen talousjohtaja.

Koskisen tulos nousee tänä vuonna taantuman jälkeen voitolliseksi, kertoo talousjohtaja Tarja Järvinen.

Tarja Järvisen mukaan lukujen valossa Koskisen suunta on nyt oikea.

- Vuonna 2008 kävimme useiden muiden yhtiöiden tapaan aallonpohjassa. Viime vuosina talouden tervehdyttämiseksi tekemiemme toimenpiteiden myötä konsernin tulos on kääntymässä jälleen voitolliseksi.

Tarja Järvinen sanoo, että pitkäjänteinen työ jatkuu samalla, hyväksi havaitulla linjalla. Organisaatiomuutokset ovat loppusuoralla ja ne sekä tehdyt säästötoimenpiteet kantavat hiljalleen hedelmää. Kireässä kilpailutilanteessa on kuitenkin oltava jatkuvasti valppaana.

Talousjohtajan mukaan Koskisen perheyrityksen toiminnalle omistautunut henkilöstö on tulevaisuuden ja tuloksen tekemisen kannalta avainasemassa.

- Tavoitteenamme oleva merkittävä taloudellinen kasvu vuoteen 2015 mennessä on tehtävä kannattavasti. Tällä hetkellä tavoite näyttää realistiselta, sillä maailmanmarkkinatilanne on elpymässä ja tilauskantamme mukavasti noussut saavuttaen jo hyvän tason, Järvinen arvioi.