Konserni15.04.2014

Koskisen investoi talotuotannon tehokkuuteen

Suurelementtilinjalta valmistuu jatkossa entistä isompia elementtejä.

Suurelementtilinjalta valmistuu jatkossa entistä isompia elementtejä.

Koskisen Oy investoi Vierumäellä sijaitsevaan taloteollisuusyksikköönsä, uudistamalla suurelementtilinjansa kokonaisuudessaan.

Investointi toteutetaan maalis-huhtikuun aikana ja on suuruudeltaan useita satojatuhansia euroja.

Koskisen taloteollisuuden tuotantojohtaja Taito Toiviainen kertoo, että uudistus koskee koko elementtien valmistusprosessia aina kokoonpanosta maalaukseen ja pakkaukseen asti. Uudistus otetaan käyttöön lähiviikkojen aikana.

Suurelementtilinjalla valmistuu investoinnin jälkeen 0,4 m aiempaa korkeampia puuelementtejä. Linjalta valmistuvan elementin maksimi koko investoinnin jälkeen on 3,2 m x 10,5 m.

- Investoinnin myötä pystymme vastaamaan aiempaa paremmin muun muassa hoivakotien, päiväkotien ja koulujen tarpeisiin. Tietysti tämä mahdollistaa myös Herrala omakotitalojen huonekorkeuden noston kilpailukykyisesti. Samalla nostamme suurten elementtien valmiusastetta, sillä uudistuneella valmistuslinjalla pystymme tekemään myös elementtien pohja- ja pintamaalauksen.

Runsas vuosi sitten käyttöönotettu Jättielementtien valmistuslinja on ollut täydessä käytössä. Näiden investointien jälkeen kaikki talotuotannon päävalmistuslinjat ovat uudistettu vastaamaan sekä nykyisiä että tulevia puurakentamisen tarpeita.

Tehokuutta ja laatua

Taito Toiviaisen mukaan taloteollisuuden uudella linjastolla puuelementtien läpimenoaika nopeutuu merkittävästi. Myös tuotannon tehokkuus ja laatu nousevat uudelle tasolle.

- Terveellinen puurakentaminen on kasvattanut viime vuosina suosiotaan myös julkisella sektorilla. Uudistuneen tuotantolinjan myötä Koskisen taloteollisuus on tiiviisti mukana tarjouskilpailuissa ja toteutuksissa, Toiviainen iloitsee.