Konserni17.01.2011

Koskisen avasi myyntiedustustot Kiinaan ja Italiaan

Kiinan voimakkaasti kasvava kansantalous ja Italian laajat sahatavara- ja koivutuotemarkkinat saivat Koskisen avaamaan omat myyntiedustustot molempiin maihin.

Koskisen myynti- ja markkinointijohtaja Juha Kohonen näkee Kiinan markkinoissa valtavasti potentiaalia vanerin ja koivutuotteiden osalta. Hän uskoo Kiinan viennin nousevan nopeasti miljoonatasolle.

- Meillä on ollut aiemmin jonkin verran vientiä Kiinaan ja sen ympärysmaihin. Tekemämme markkinaselvityksen perusteella havaitsimme, että Kiinan markkinoille on lähes mahdotonta päästä pysyvästi ilman ”omaa miestä” ja myyntiedustustoa. Sopivan henkilön löydyttyä myyntiedustusto perustettiin nopealla aikataululla, Kohonen kertoo.

Bison Ruan Koskisen Kiinan myyntiedustaja.

Bison Ruan Koskisen Kiinan myyntiedustaja.

Bison vastaa Kiinan myynnistä

Kiinan myyntiedustustossa Shanghaissa työskentelevä Bison Ruan siirtyi Koskiselle Koneen palveluksesta. Hän kertoo kaupankäynnin ja markkinoiden kartoittamisen käynnistyneen mukavasti.

- Koskisen tuotteiden hinnat ovat markkinoihin nähden vielä korkealla. Kiinalaiset asiakkaat ostavat tuotteita joko niin paljon kuin mahdollista tai niin edullisesti kuin mahdollista. Käyn potentiaalisten asiakkaiden kanssa päivittäin pitkiä keskusteluja tuotteidemme hinta-laatu –suhteesta, sillä esimerkiksi ohutviiluvanerimme on 1500-2000 euroa kuutiolta kalliimpaa kuin paikallinen tuote. Kauppojakin on silti jo syntynyt, sillä valikoimassamme on sellaisia laatutuotteita, joita edes suurilla kansainvälisillä kilpailijoillamme ei ole.

Bison Ruan uskoo mm. huonekalu-, musiikki-instrumentti- ja pakkausteollisuuden yrityksistä tulevan Koskiselle lähitulevaisuudessa uusia asiakkuuksia.

- Ensimmäisenä vuotena tavoitteenani on tehdä Koskisen nimeä ja tuotteita tunnetuksi Kiinan markkinoilla. Uskon, että pitkässä juoksussa se poikii vielä vahvaa tulosta.

Mario Merendi, Koskisen Italian myyntiedustaja.

Mario Merendi, Koskisen Italian myyntiedustaja.

…. ja Mario Merendi Italiasta

Koskisen Italiassa yli 10 vuotta toimineen agentuurin rinnalle perustettiin viime vuoden lopussa oma myyntiedustusto, jonka vetovastuussa on Mario Merendi.

Juha Kohosen mukaan Italia on Koskiselle merkittävä vientialue vanerituotteiden, havusahatavaran ja koivutuotteiden osalta. Italiassa pitkään toimineen myyntiedustajan eläköitymisen lähestyessä keskusteluissa nousi esiin ajatus omasta myyntiedustustosta. Tuumasta tartuttiin toimeen nopealla tahdilla, sillä kansainvälisen pakkausteollisuuden palveluksessa aiemmin työskennellyt Mario Merendi aloitti Koskisen palveluksessa viime vuoden marraskuussa. 

- Mario keskittyy aluksi sahatavaran ja koivutuotteiden myyntiin. Myöhemmin hänen tuotevalikoimaansa laajenee myös vanerituotteisiin, Juha Kohonen kertoo.

Mario itse kertoo päässeensä työn ja kaupan tekemisen makuun varsin sukkelasti.

- Italian markkinat pyörivät pitkälti hinnan ympärillä. Siitä huolimatta uskon, että hyvämaineisella ja laadukkaista tuotteistaan tunnetulla Koskisella on täällä hyvät menestymisen mahdollisuudet, Mario kertoo ja sanoo tehneensä jo muutamia sahatavarakauppojakin.

- Aivan ensimmäisenä tavoitteenani on tehdä Koskista tunnetuksi asiakkaiden keskuudessa samoin kuin Italian puumarkkinoilla. Toiseksi pyrin saavuttamaan myyntitavoitteeni, hän toteaa päättäväisesti.