Konserni08.11.2016

Esittelyssä toimitusjohtaja Jukka Pahta

Koskisen pääkonttori ja tukkikenttä Järvelässä.
Koskisen toimitusjohtaja Jukka Pahta.

Koskisen toimitusjohtaja Jukka Pahta.

Koskisen konsernin liikevaihto ja kannattavuus ovat selkeästi kasvaneet 2012 jälkeen, jolloin toimitusjohtajaksi siirtyi omistajaperheen Markku Koskinen. Lokakuussa 2016 konsernin emoyhtiön Koskitukin hallitus nimitti Koskisen konsernin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi KTM/MBA Jukka Pahtan. Koettiin, että konsernin tässä kehitysvaiheessa saadaan paras hyöty perheen ulkopuolisesta toimitusjohtajasta.

Viime vuosien parannus konsernin taloudessa on vaatinut tiukkaa kulukuria ja henkilöstön vahvaa panosta tehostamiseen, eikä ikäviltä irtisanomisiltakaan ole vältytty. Suunta on nyt kuitenkin ylöspäin ja uusia työpaikkojakin on luotu mm. hyvin vetävään vaneriteollisuuteen.  Huolimatta käänteestä parempaan tiukka kulukuri tulee jatkumaan, tavoitteena on omavaraisuuden selkeä parantaminen.

- Talousasemamme on parantunut asteittain vuosi vuodelta. Kilpailukyvystä ja uudistumisesta on kuitenkin jatkuvasti pidettävä huolta, joka päivä. Nyt tarvitsemme erityisesti tilaa ja rahoitusmahdollisuuksia investoidaksemme sekä kasvuun että tuotannon turvaamiseen ja tehostamiseen. Nykyistä vahvemmalla omavaraisuudella on iso merkitys rahoitusmahdollisuuksien luomisessa, toteaa Koskitukki konsernin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola.

Koskiselle Jukka Pahta siirtyi rahoitus- ja talousjohtajan tehtävästä konsultointi- ja suunnitteluorganisaatio Pöyryltä. Jukan laaja kokemus metsäteollisuuden monista tehtävistä erityisesti talouden saralla tukee oivallisesti Koskisen strategiaa kehittää yhtiötä ja sen liiketoimintaa niin että tulevaisuuden mahdollisuuksiin tartutaan aktiivisesti, vastuullisesti ja liiketoiminnan arvoa pitkäjänteisesti kehittäen.

Aiemmin Jukka on työskennellyt sekä perheyrityksissä että pörssiyhtiöissä; KPMG, Metsä-Serla, Myllykoski ja Pöyry löytyvät aiempien työnantajien listalta.

- Voidaan sanoa, että olen ollut suomalaisen puu- ja paperiteollisuuden tai läheisesti siihen liittyvien yritysten palveluksessa reilut 20 viimeisintä vuotta työurastani. Toimialan fundamentit ovat Suomessa kunnossa: maailmanluokan raaka-aineet, nykyaikaiset tuotantolaitokset sekä alan huippuosaaminen. Avaimet menestykseen ovat omissa käsissämme. Kilpailukyvystä huolehtimalla, yhdessä tekemällä, ja asiakkaista välittämällä tulemme varmasti pärjäämään, painottaa Jukka.    

Aiemman kokemuksen perusteella Jukka kertoo uskovansa, että perheyhtiöissä on juuri sitä jotain.

- Koskisen ilmapiiri, omistajien, johdon ja työntekijöiden yhteenkuuluvuuden henki ja pitkän aikajänteen sitoutuminen näkyvät toiminnassa selkeästi. Juuri tämä tekee Koskisen konsernista erityisen, ja se on suuri voimavara.

Koskisen konsernin vakinainen toimitusjohtaja on tarkoitus valita ensi kesään mennessä.

- Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana meidän kaikkien koskislaisten, niin johdon kuin työntekijöidenkin, keskeisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että Koskisen myynti, tuotantolaitokset sekä puunhankinta pyörivät täydellä teholla. Suunnataan katse tulevaisuuteen, omistautuneena puulle, kuten tähänkin asti, toteaa Jukka sujuvasti muutaman viikon kokemuksella.