Konserni28.04.2020

Tom-Peter Helenius aloittaa levyteollisuuden johtajana

Tom-Peter Helenius

DI Tom-Peter Helenius (48) on nimitetty Koskisen Levyteollisuuden uudeksi johtajaksi. Helenius aloitti tehtävässään 20.4.2020. 

Tom-Peterillä on monipuolinen ja laaja kokemus prosessiteollisuuden tuotannon ja myynnin johtotehtävistä, hän on toiminut mm. Suominen Joustopakkauksilla (nyk. Amerplastilla) erikoistuoteliiketoiminnan vetäjänä, Nokian Renkailla tuotannon johtajana, Grundfosin Suomen tuotantoyhtiön johdossa, Smurfit Kappan Suomen toimitusjohtajana ja viimeisimmäksi Koparilla toimitusjohtajana.

”Tom-Peterin pitkäaikainen ja laaja kansainvälinen johtajakokemus niin tuotekehityksessä, tuotannossa, kuin myynnissä antaa hänellä hyvät lähtökohdat ottaa Koskisen Levyteollisuus johtoonsa. Yksikön johtaminen edellyttää vahvaa tulossuuntautuneisuutta, mistä Tom-Peterillä on aikaisemmalta uralta useiden vuosien vahva näyttö,” sanoo Jukka Pahta.

Uuden johtajan keskeisenä tehtävänä on jatkaa Koskisen Levyteollisuudessa 2019 aloitettua kehittämis- ja kannattavuuden parantamisohjelmaa yhdessä koko henkilöstön kanssa. Tällä taataan Levyteollisuuden laadukas kannattava palvelukyky asiakkaille.

”Tulen erittäin innostuneena Koskisen tiimiin. Puu antaa materiaalina mahdollisuuksia kehittää edelleen tuotteita ja palveluita. Myös toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen on minulle tärkeää. Vaikka tilanne koronaviruksesta johtuen on tällä hetkellä haasteellinen, odotan tapaamisia ja keskusteluita organisaation ja asiakkaiden kanssa. Pidetään itsestämme ja läheisistämme huolta!” kommentoi Tom-Peter Helenius.

Koskisen konserni on kotimainen perheyritys ja asiakaslähtöinen puutuoteteollisuuden edelläkävijä, jonka tuotteet valmistetaan uusituvasta raaka-aineesta, suomalaisesta puusta. Koskisen valmistaa koivuvaneria, sahatavaraa ja lastulevyä yli 900 henkilön voimin. Liikevaihto vuonna 2019 oli n. 270 miljoonaa euroa, tästä vientiin meni yli puolet. Yhtiön puunhankinnasta vastaa Koskitukki, joka hankkii vuosittain 2 miljoonaa kuutiota puuta suomalaisilta metsänomistajilta.

Koskisen Levyteollisuus valmistaa vaneria ja lastulevyä. Korkealaatuiset suomalaisesta koivusta valmistetut vanerituotteet sekä markkinoiden laajin lastulevyvalikoima tarjoavat räätälöityjä asiakasratkaisuja moniin eri käyttökohteisiin.