Metsä14.06.2017

Ota nämä asiat huomioon, kun istutat taimet metsään

Taimien istuttaminen metsään on tärkeä osa metsänhoitoa.

Kevät ja alkukesä ovat metsänomistajalle uudistamisen aikaa, ja taimien istutus käy vilkkaana. Yleensä uudet taimet istutetaan maahan keväisin, noin vuosi metsän hakkuun jälkeen. Hakkuuajankohdasta riippuen taimia voidaan istuttaa myös kesällä ja syksyllä. 

Koskitukki ostaa, toimittaa ja istuttaa vuosittain noin miljoona taimea, josta suurin osa on kaksivuotiaita kuusitaimia. Pienempiä määriä toimitetaan myös yksivuotisia mäntyjä ja koivuja sekä muutamia satoja lehtikuusia ja visakoivuja. Yhteensä uudet taimet kattavat yli 500 hehtaarin alueen. 

Taimien istuttaminen ei ole rakettitiedettä, mutta muutamia seikkoja on hyvä ottaa huomioon ennen istuttamista ja sen aikana, jotta uusi puun alku lähtisi kasvamaan mahdollisimman menestyksekkäästi. 

Taimet kannattaa istuttaa lämpimään maahan. Ensimmäisen kesän aikana taimen pitäisi kasvattaa juuret paakkutaimesta metsämaahan. Kun maa on riittävän sula ja lämmin, taimen on helpompi kasvattaa hyvät juuret ja lähteä kasvamaan kunnolla. Maan lisäksi myös taimet pitää sulattaa huolellisesti ennen istuttamista. 

- Lähes kaikki taimet ovat pakkasvarastoituja taimia, niillä kestää sulaa viikosta kahteen, kertoo Koskitukin metsänhoitoesimies Niina Hautamäki

Taimet on hyvä säilyttää varjossa ja avata laatikoiden tuuletusaukot. Sulamista kannattaa seurata, sillä sulamisen jälkeen taimi tarvitsee kastelua ja huolenpitoa. Istuttaessa taimien tulee olla kokonaan sulaneita, hyväkuntoisia ja juuripaakun on oltava kunnolla märkä. Puristettaessa juuripaakusta saa valua kunnolla vettä. 

- Taimien istutuspaikat on hyvä valita huolella, jotta taimi lähtee kasvamaan hyvin. Ensinnäkin taimi on hyvä istuttaa laikun keskelle tai mättään päälle, siten että koko paakku ja osa taimen varresta ovat kivennäismaassa. Kuoppaan taimea ei kannata istuttaa, ettei se rankalla sateella joudu veden alle, muistuttaa Hautamäki. 

Taimikon istutuksen jälkeisinä vuosina on tärkeää tarpeen mukaan huolehtia täydennysistutuksesta, varhaisperkauksesta ja taimikonhoidosta. 

Koskitukille metsän uudistus ja taimien istutuksista sopimisen on kiinteä osa puukauppaa. Suurin osa metsänomistajista haluaa ostaa hakkuiden jälkeisen metsän muokkaus- ja uudistustyön työn alusta loppuun saakka, mutta osa haluaa istuttaa taimensa itse. Koskitukilla istutuksista vastaavat ammattitaitoiset metsurit ja metsuriyrittäjät, joilla on silmää ja osaamista työn tekemiseen.